SUKUSEURAN UUDEN PUHEENJOHTAJAN ESITTELY

Tervehdys Savonlinnasta !

Sain Maukolan sukuseuran sukukokouksessa mandaatin toimia Maukolan sukuseuran

seuraavana puheenjohtajana. Historian mukaan olen oman sukuhaarani eli Uuno Maukolan

sukuhaaran ensimmäinen puheenjohtaja. On hienoa olla sukuhaaran ensimmäinen

puheenjohtaja. Tulen ylpeydellä, nöyryydellä ja kunniakkuudella hoitamaan

puheenjohtajuutta. Puheenjohtajaksi valinnan myötä osoitan kunnioitukseni myös

edesmenneille läheisilleni, mummolleni Sointu Strandmanille (os Maukola) sekä äidilleni

Seija Kauppiselle (os Strandman)

Puheenjohtajana toivon voivani tuoda uusia ideoita sukuseuran toiminnan kehittämiseksi.

Tavoitteena on, että uusia nuoria jäseniä sekä lapsia tulisi mukaan ja eri sukuhaarojen ihmiset

tutustuisivat toisiinsa.

Puheenjohtajuus ei ole minulle uusi rooli tässä yhteiskunnassa. Olen toiminut niin

urheiluseuran, urheilujärjestön alaisen valiokunnan kuin myös aikoinaan taloyhtiön

hallituksen puheenjohtajana, joten tällaista kokemusta ja osaamista löytyy. Loppuvuodesta

minut valitaan savonlinnalaisen kolmannen sektorin toimijan puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä työskentelen Etelä-Savon hyvinvointialueella palotarkastajana ja töiden ohella

olen opiskellut viime talven myös pedagogiikkaa.

Perheeseeni kuuluu vaimo Kirsi, joka asuu Elimäellä Kouvolassa sekä hänen kaksi aikuista

tytärtään ja aikaisemmasta liitostani tytär Tuuli, joka asuu Turussa. Lisäksi 92-vuotias isäni

Jorma ja veljeni Erkki perheineen kuuluvat lähiperheeseeni.

Vapaa-ajallani pyrin urheilemaan ja liikkumaan niin paljon kuin pystyn, toimin

yleisurheilutuomarina, retkeilen ja liikun luonnossa sekä sivusta seuraan yhteiskunnallisia

asioita.

Pyrin olemaan helposti lähestyttävä puheenjohtaja ja toivon, että sukuseuran jäseniltä tulisi

myös ehdotuksia toiminnan virkistämiseksi.

Mukavaa syksyn aikaa kaikille Maukolan sukuseuraan kuuluville!

Juha Kauppinen

jussikaup@gmail.com

puh 050 3666549

Sukutapaaminen Helsingissä 20.9.2025

Maukolan sukuseuran jäsenet tapasivat tällä kertaa Helsingissä ravintola Vltavassa, josta meille oli varattu Havel-kabinetti. Paikalle oli päässyt 19 henkilöä. Kokouksen yhteydessä valittiin uusi hallitus. Kuvassa uusi ja vanha hallitus.

Sukuseuran kokoontuminen la 20.9.2025

Hyvät Maukolan sukuseuran jäsenet!

Meillä on tulevana syksynä, la 20.9.2025, tulossa kokoontuminen: Maukolan sukukokous pidetään tällä kertaa Helsingin keskustassa ravintola Vltavan Havel-kabinetissa (rautatieaseman vieressä) klo 12-16. Paikka on osalle tuttu vuoden 2019 kokoontumisesta.

Yhteiset Juuret-julkaisusta (2006) on jo lähes 20 vuotta ja jatko-osa on edessä. Alkuperäinen teos käsittää 170 vuoden ajan. Sukuseura suunnittelee, että jatko-osaan saisi kerättyä uutta aineistoa niin, että sen mahdollisesti saisi julkaistua v. 2031, jolloin ensimmäisestä painoksesta on kulunut 25 vuotta eli noin yksi sukupolvi.

20.9.25 kokoukseen on suunnitteilla eri sukuhaarat kiertävät esitysvuorot, joissa sukuhaarojen edustajat esittelevät vapaamuotoisesti ajankohtaisia ja merkittäviä aiheita, tulevaisuutta tai tietoa vanhempiin tapahtumiin. Mm. Juha Kauppisen esitys sukuhaaransa (Uuno Maukola) tapahtumista on varmasti mielenkiintoinen.

Voit ilmoittautua lähettämällä viestin alla olevaan sähköpostiosoitteeseen su 31.8.25 mennessä. Ilmoita osallistujien nimet ja samalla, mitä alla olevista vaihtoehdoista valikoitte lounaaksi (omakustanteinen, maksetaan paikan päällä). Jos niistä ei löydy mieleistä, ole asiasta yhteydessä ja etsitään listalta jotain sinulle sopivaa. Lounasta ei ole toki pakko tilata lainkaan. Mutta jos syöt, ilmoita vaihtoehto 1, 2 tai 3 ja muista valita sekä alkuruoka että jälkiruoka kahdesta vaihtoehdosta. (Voit ilmoittaa esim. 1AB tai 2 BB jne. ) Alku- ja jälkiruuat ovat samat kussakin vaihtoehdossa. 

Sukuseuran hallituksen puolesta tervetuloa!

Yt Outi Laakso

maukolansukuseura@outlook.com

Menu nro 1  pariloidulla häränrinnalla (hinta S-etukortilla 44,30€, ilman korttia 52,20€)

Pääruoka

PARILOITUA HÄRÄNRINTAA (L, G, A)

Vltavassa yön yli haudutettua, prässättyä ja pariloitua häränrintaa, valkosipuliperunagratiinia ja punaviinikastiketta 

Menu nro 2 pintasavustetulla lohella (44,30 € S-etukortilla, 52,20€ ilman S-etukorttia)

Pääruoka

PINTASAVUSTETTUA LOHTA (L, G)

Vltavassa pintasavustettua lohta, kermaista salvia-tattikastiketta, valkosipuliperunagratiinia ja paahdettua punajuurta 

Menu nro 3 metsäsienikääryleillä (38,70€ S-etukortilla, 45,60€ ilman korttia)

Pääruoka

METSÄSIENIKÄÄRYLEET (VE, G)

Metsäsienikääryleitä, salvia-tattikastiketta, puolukkaa ja pinaattiperunamuusia.

Alkuruokavaihtoehdot:

A. VLTAVAN KERMAINEN SAVUKALAKEITTO (L)

Vltavassa pintasavustettua lohta ja Pielisen savuahventa kermaisessa liemessä. Keiton rinnalla tarjoillaan lämmintä levain-leipää. 

TAI

B. PUNAJUURICARPACCIO (VE, G, PÄ)

Ohueksi leikattua suolattua punajuurta, paahdettuja ja glaseerattuja pinjansiemeniä, savujuustomajoneesia, rucolaa ja rapeaksi paahdettua mausteista Anamma-soijarouhetta 

Jälkiruokavaihtoehdot:

A. MARLENKA (G, PÄ)

Tšekkiläistä hunaja-kinuskikakkua, vaniljajäätelöä, tuoreita marjoja ja kinuskikastiketta 

TAI

B. UUNIJÄÄTELÖ (L, G)

Vaniljajäätelöä, mehevää porkkanakakkua, marenkia ja tuoreita marjoja.

Jäsenmaksu

Edellisessä sukukokouksessa 24.9.2022 päätettiin sukuseuran jäsenmaksuista seuraavasti:

Perhekunta 15€/vuosi, 45€/3 vuotta
Ainaisjäsenmaksu 300€

Jäsenmaksun voi maksaa Maukolan sukuseuran uudelle tilille loka-marraskuussa 2025. Tilinumero tulee silloin kotisivulle.

Sukukokous la 20.9.2025

Hyvät Maukolan sukuseuran jäsenet!

Meillä on tulevana syksynä, la 20.9.2025, tulossa kokoontuminen: Maukolan sukukokous pidetään tällä kertaa Helsingin keskustassa ravintola Vltavan Havel-kabinetissa (rautatieaseman vieressä) klo 12-16. Paikka on osalle tuttu vuoden 2019 kokouksesta. Laitattehan ajankohdan kalentereihinne, ilmoittautumisohjeet tulevat elokuun alussa.

Yhteiset Juuret-julkaisusta (2006) on jo lähes 20 vuotta ja jatko-osa on edessä. Alkuperäinen teos käsittää 170 vuoden ajan. Sukuseura suunnittelee, että jatko-osaan saisi kerättyä uutta aineistoa niin, että sen mahdollisesti saisi julkaistua v. 2031, jolloin ensimmäisestä painoksesta on kulunut 25 vuotta eli noin yksi sukupolvi.

20.9.25 kokoukseen on suunnitteilla eri sukuhaarat kiertävät esitysvuorot, joissa sukuhaarojen edustajat esittelevät vapaamuotoisesti ajankohtaisia ja merkittäviä aiheita, tulevaisuutta tai tietoa vanhempiin tapahtumiin.

Tervetuloa!
Maukolan sukuseuran hallituksen puolesta
Outi Laakso